Monen yksittäispakattu lempijäätelö on Puffet ja niin se oli minunkin ennen siirtymistäni gluteenittomalla ruokavaliolle. Haaveiltuani monta vuotta entisestä lempijäätelöstäni päätin vihdoin kokeilla tehdä sitä itse. Gluteeniton Puffet-jäätelö on erittäin helppo tehdä, mutta vaatii hieman kärsivällisyyttä. Puffet-jäätelön kokoamiseen menee hetki, sillä keksin pitää olla tarpeeksi jäähtynyt, ennen kuin jäätelön voi koota lopulliseen muotoon. Lupaan, että vaikka sen tekeminen ottaakin hieman aikaa, niin se on kaiken vaivan arvoista. Ai että olen onnellinen Puffet-jäätelön syöjä.
Puffet on hieman pehmeä, neutraalin makuinen kaakaokeksi, joka ei kuitenkaan ole yhtään kuiva. Se on rakenteeltaan miellyttävä ja pysyy hyvin kasassa. Puffet-keksi ei ole lainkaan makea, joten sen makupariksi sopii myös makea jäätelö. Voit yhdistää Puffet-keksiin oman suosikkijäätelösi, on se sitten kermajäätelö, kaurapohjainen jäätelö, laktoositon tai maidoton vaihtoehto.
Puffet-keksien väliin tulevan jäätelön saat helpoiten viipaloitua valitsemalla jäätelön, joka on litran kartonkipakkauksessa tai kartion muotoisessa kartonkipakkauksessa. Kartionmuotoisesta jäätelöpakkauksesta suosittelen tekemään pyöreän tai jonkin muun muotin muotoisia Puffet-jäätelöitä. Saat jäätelön helposti viipaloitua oikean paksuiseksi leikkaamalla viipaleet terävällä veitsellä kartonkirasian läpi. Jäätelöä ei siis kannata yrittää ensin ottaa ulos kartonkipakkauksesta. Litran kartonkipaketista voit tehdä suorakaiteen muotoisia jäätelöitä kuten alkuperäiset Puffet-jäätelötkin ovat. Leikkaa tällöin jäätelöstä haluamasi paksuisia viipaleita.
Gluteeniton Puffet-jäätelö
n. 5-8 annosta
2 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta (esim. Semper Fin Mix)
50 g margariinia
1 kananmuna
½ dl kaakaojauhetta
½ dl sokeria
½ tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
¼ tl ksantaania
ripaus suolaa
Lisäksi tarvitset haluamaasi jäätelöä
GLUTEENITTOMAN PUFFET-JÄÄTELÖN VALMISTAMINEN
Vatkaa kananmuna ja sokeri sähkövatkaimella vaahdoksi. Sekoita toisessa kulhossa kaikki kuivat aineet. Siivilöi kuivat aineet vaahdon sekaan, lisää sula margariini ja sekoita sähkövatkaimella. Taikinan kuuluu näyttää tässä vaiheessa kuivalta. Kauli taikina ohueksi levyksi kahden leivinpaperin välissä. Mitä ohuemman levyn kaulit, sitä ohuempi on valmis keksi. Itse kaulin taikinan noin 0,5 cm paksuiseksi levyksi. Voit halutessasi painaa haarukalla keksiin Puffetille ominaiset reiät. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla noin 4-6 minuuttia. Paistoaika riippuu uunista ja keksilevyn paksuudesta. Tarkkaile keksilevyä koko paistoajan. Keksin on tarkoitus jäädä pehmeäksi, joten varo paistamasta sitä liikaa.
Jos käytät jäätelönä litran kartonkipakettijäätelöä, leikkaa keksilevystä jäätelöviipaleen kokoisia paloja. Muussa tapauksessa leikkaa keksilevystä veitsellä haluamasi kokoisia paloja. Voit myös muotoilla paloja erilaisia muotteja tai lasia käyttämällä. Siirrä valmiit keksit leivinpaperilla päällystettyyn rasiaan erilleen toisistaan. Muista laittaa leivinpaperia kerrosten väliin. Siirrä keksit pakastimeen noin tunniksi.
Leikkaa jäätelöstä haluamasi paksuisia viipaleita. Ota keksit pakastimesta ja leikkaa jäätelöviipaleista keksin kokoinen pala. Laita jäätelöviipale kahden Puffet-keksin väliin ja asettele takaisin keksirasiaan, joka oli pakastimessa. Toista sama lopuille kekseille. Laita valmiit Puffet-jäätelöt pakastimeen vielä noin tunniksi ennen tarjoilua.
Lue myös tämä: Suussa sulava jogurttivälipala